Pedot ja porot poronhoitoalueella

Pedot ja porot poronhoitoalueella

Kirjoittaja: Anne Ollila. Päivitetty graafi lisätty 3/2022.

Siitoskäyttöön valikoituja tai muita ei-teurastettavaksi valittuja poroja on viimeisimpien tilastojen mukaan 191 473. Niitä saisi asetetun poromäärän ylärajan nojalla olla 203 700. Tämä tarkoittaa, että yli 12 000 siitosporoa puuttuu. Porojen määrä on ollut vuosia laskusuuntainen. Ihmisen toimesta poroja on viime vuosina teurastettu noin 80 000-90 000 vuodessa. Teurasmäärä on porojen vähenemisen vuoksi laskenut huomattavasti. Normaalioloissa poroja voitaisiin teurastaa vuosittain 120 000-130 000.

Karhu, ahma, susi, ilves ja kotka tappavat Suomessa arviolta 30 000 poroa vuodessa. Arvio perustuu Luonnonvarakeskuksen vähimmäiskanta-arvion mukaisen petojen määrän, saaliskäyttäytymisen ja paikallisen ravintotilanteen huomioivaan tutkimusanalyysiin.

Petojen tappamista poroista löydetään maastosta vajaa viidennes. Raadot voidaan löytää lähinnä lumijälkien ansiosta lumelliseen aikaan vuodesta. Lumettomana aikana löytyminen on sattumanvaraista. Kesäaikana pedot tappavat eniten vasoja, jotka olisivat suurelta osin tulevan syksyn teurasporoja. Tällöin menetykset kohdistuvat poronomistajan tuottoon. Talvella, erotuskauden jälkeen ennen kevään vasomaa, maastossa on ainoastaan siitosporoja. Tällöin petojen saalistus kohdistuu siitoseläimiin, eli poronomistajan pääomaan.

Suomessa on 54 paliskuntaa. 35 paliskunnassa poroja on yli 5 % vähemmän kuin saisi olla. Kainuussa poroista puuttuu jo yli puolet. Neljässä (4) paliskunnassa poroja on yli 5 % enemmän kuin niitä saisi olla. Tästä tilanteesta huolimatta julkisissa keskusteluissa on rakennettu ”vaihtoehtoinen totuus” yleisestä porojen yliluvusta. Todellisuudessa ongelma on aliluku ja poromäärien jatkuva väheneminen, kuten tilastot aukottomasti osoittavat.

Poronhoitoalueella elää luonnossa porojen lisäksi petojen saaliseläimistä jonkin verran hirviä, joitakin alueelle tulleita kauriita, jotka selviytyvät ainoastaan täysin ihmisen ruokinnan varassa, sekä jäniksiä, jyrsijöitä ja metsäkanalintuja. Poronhoitoalue on arktista aluetta, jonka luonnossa eivät selviydy mitkä tahansa eteläiset sorkkaeläimet. Poro on evoluution kulussa muokkautunut arktisiin oloihin. Hirvitiheyskin on poronhoitoalueella muuta maata selvästi harvempi. Poronhoitoalue poikkeaa tässä suhteessa eteläisemmästä Suomesta. Se on luonnonoloiltaan ja eläinlajeiltaan kovin erilainen. Tämä tekee petojen saalisoloista myös omanlaisensa.

Poronhoitoalueen luonnonoloista seuraa se, että porojen merkitys petojen ruokana on poronhoitoalueella täysin ratkaiseva. Ilves ja ahma eivät selviytyisi pohjoisessa laisinkaan ilman poroa, sillä niille ei yksinkertaisesti olisi tarjolla riittävästi muuta ravintoa. Susi ja karhu ovat monipuolisempia saalistajia, mutta porot maistuvat niillekin paremmin kuin muut saaliseläimet. Kotkan muuta maata parempi menestyminen poronhoitoalueella on myös tarjolla olevan pororavinnon ansiota. Eikä petoja oikein voi tästä makuasiasta moittia.

On kuitenkin syytä ymmärtää, että poronomistajat ruokkivat näitä kaikkia petoja samalla alueella omalla omaisuudellaan. Peto ei satunnaisesti saalista ja tapa jotakin poroa, kuten kotieläinvahinkojen osalta muualla maassa ”häirikköpedot” toimivat. Poronhoitoalueella peto elää lähes yksinomaan porojen varassa. Ilman poroja ei peto täällä ensinkään pärjäisi. Tai joutuisivat turvautumaan ravinnonhankinnassaan poronhoitoalueella kotieläimiin, joita niitäkin on maatalouden hiipumisen myötä tarjolla kovin niukasti.

Petojen tappamista poroista maksetaan isot korvaukset

Kyllä, Suomi maksaa osan petojen tekemistä vahingoista isot korvaukset poronomistajille. Korvausten määrä on noussut vahinkojen määrän lisääntymisen ja poronlihan hinnannousun vuoksi viime vuosina huomattavasti.

Vuoden 2016 aikana tapahtuneista vahingoista korvattavaksi tulee jo se maaginen 10 miljoonaa, joka on EU:n Suomelle asettama yläraja korvattaviksi petojen tekemiksi vahingoiksi. Tätä enempää korvauksia Suomi ei saa vahingonkärsijöille maksaa, vahinkomääristä riippumatta. Vuoden 2016 osalta porovahinkojen korvattavaksi laskettava määrä siis ylittää jo tuon 10 miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että korvauksia leikataan vahingonkärsijöiltä ja yli menevä osuus jää maksamatta.
Suomessa korvauksia maksetaan löytyneiden pedontappamien porojen ja vasahävikin mukaan ja löytymättä jäävien porojen osuutta kompensoidaan maksamalla löytyneistä korvaus 1,5-kertaisena. Lisäksi poikkeuksellisten suurten vahinkojen perusteella korvaus voidaan maksaa 2-kertaisena. Korvausjärjestelmä kattaa noin puolet petojen poronhoidolle aiheuttamista taloudellisista tappioista. Se ei kata kaikkia löytymättä jääneitä pedontappamia poroja, vaikka kertoimilla on osin huomioitu myös hävikkiä. Se ei kata lainkaan porojen ylimääräisistä suojeluyrityksistä, raatojen etsinnästä, petojen luvanvaraisen poiston prosesseista tai petovahinkojen aiheuttamista porokannan rakenteen muutoksista poronomistajille koituvia tappioita.

Luontojärjestöt esittävät ratkaisuksi korvausten nostamista ja lisävaltuuksien hakemista EU:lta. Lupaavat auttaakin asiassa. Kiitokset siitä, ele on toki hyväntahtoinen. Se kuitenkin perustuu käsitykseen, jonka mukaisesti yhtälö on ratkaistavissa rahalla. Ajatuksen sisältämä looginen ongelma tiivistyy vanhaan intiaaniviisauteen, jonka kiteytän tässä yhteydessä näin: ”vasta kun viimeinen poro on tapettu, ymmärrätte ettemme me, eivätkä pedotkaan, voi syödä rahaa”. Korvauseuro, olipa se kuinka suuri tahansa, ei vaso toukokuussa. Se muuttaa elävän eläimen, kulttuurin ja elinkeinon, kuolleeksi rahaksi. Raha auttaa hetken, mutta siitä puuttuu jatkuvuus. Tästä syystä raha ei valitettavasti ole ratkaisu jatkuvasti kasvavien petokantojen tekemiin jatkuvasti suurempiin vahinkoihin. Jos raha olisi ratkaisu, olisi ongelma kovin yksinkertainen.

Toisena esityksenä luontojärjestöt tarjoavat reviiriperusteiseen järjestelmään siirtymistä. Esimerkkinä järjestöt käyttävät kotkien reviiriperusteista korvausjärjestelmää, jonka ansiosta poronhoitoalueella eletään kotkan kanssa rinnan paremmin kuin muualla Suomessa. Kotka tappaa poroja. Sen reviireistä maksetaan alueen paliskunnalle pientä korvausta, jonka arvioidaan kattavan kotkan tekemät tuhot. Kotkareviirit ovat poronhoitoalueella täynnä, joten kotkan kanssa on opittu elämään. Kotka on kuitenkin lintu, jonka saalismäärät ja saalistuskäyttäytyminen poikkeavat maasuurpetojen saalismääristä olennaisella tavalla. Toki karkeasti yksinkertaistaen, sama asetelma syntyy esimerkiksi vertaamalla talitinttiä ja DDT:tä (nykyisin Suomessa kielletty vahvanlainen hyönteismyrkky). Molemmat ovat tuhoisia hyönteisille, mutta mittakaavassa on tietty aste-ero, josta johtuen hyönteiset kykenevät elämään samalla alueella rinnakkain paremmin talitinttien kuin DDT:n kanssa.

Yksi yleinen virhekäsitys onkin tämä luontojärjestöjen ulostuloista havaittava oletus siitä, että poronomistajat pitävät pedoista meteliä vain koska haluavat lisää korvauksia. Todellisuudessa luovumme välittömästi kaikista petokorvauksista, jos saamme vastineeksi vapaan metsästysoikeuden. Näin voisimme hallita tilannetta, ja elää petojen kanssa rinnakkain kuten olemme menneinä vuosikymmeninäkin tehneet, pitäen petokantojen kasvua hallinnassa. Loppumaan petoja ei ole koskaan poronhoitoalueelta saatu, eikä se edes ole tarkoituksemme. Epäröimättä hetkeäkään, valitsemme rahan sijasta poron.

Yksi yleisimmistä "vaihtoehtoisista totuuksista" on tämä: Peto tappaa vain syödäkseen ja tarvitsee vain vähän lihaa elääkseen.

Peto on luonnoneläin, joka ei valitettavasti toimi ihmisen logiikalla. Jos toimisi, ongelmat olisi ratkaistu kauan sitten.

Jos peto toimisi ihmisen logiikalla:

Voisimme sopia pedon kanssa, että poroja on pedolle aina saatavilla eikä nälkä pääse koskaan kiusaamaan. Näin pedolla ei olisi mitään tarvetta tappaa kymmeniä poroja kerralla turvatakseen heikkojen saalisolojen mahdollisesti tulevaisuudessa aiheuttamaa nälkää. Sen ei tarvitsisi tehdä läjäpäin raatoja, joita sitten raadonsyöjänä voisi myöhemmin saalistusolojen heiketessä hyödyntää.

Voisimme sopia pedon kanssa, että jokainen poro hyödynnetään kokonaan. Että porosta ei syödä vain parasta palaa, kuten kieltä tai sikiötä. Näin yhden poron tappaminen antaisi pedolle ravintoa pitkäksi aikaa. Voisimme sopia, että ruokahävikkiä ei aiheuteta. Lautanen syödään tyhjäksi, ennen kuin otetaan lisää. Toisaalta tässä asiassa peto ja ihminen eivät edes ole kovin erilaiset: herkkuja notkuvassa noutopöydässä ihmisetkin ylensyövät parhaita paloja eivätkä koske ruokiin, joista eivät niin kauheasti pidä.

Voisimme sopia pedon kanssa, että myös pedot ottaisivat ruokansa teurasporoista. Näin siitoseläimet voisivat vuosittain tuottaa pedoille ja meille lisää syötävää jatkamalla lisääntymistään. Peto ei niittaisi pääomaa, vaan tuottoa. Ihmisen logiikalla voisi ymmärtää, että pääomaa syömällä edessä on ennen pitkää konkurssi.

Voisimme sopia pedon kanssa, että poro tapetaan aina nopeasti, aiheuttamatta sille tarpeetonta kipua ja kärsimystä. Että poroa ei koskaan jätetä puhkotuin silmin ja irti revityin kielin vuotamaan kuiviin ja nääntymään niille sijoilleen, pahimmillaan useita päiviä kuoleman kipuja ja tuskaa kärsien. Vaikka poron osa on olla saaliseläin, sekin kyllä tuntee raadeltaessa kipua ja pelkoa.

Voisimme sopia pedon kanssa, että peto ilmoittaa poron ottamisesta maa- ja metsätalousministeriöön ja valtio maksaa siitä korvauksen omistajalle porojen teurastuskaudella, jolloin tuo pedon ottama teurasporo joka tapauksessa olisi teurastettu ja myyty. Näin poronomistaja saisi elantonsa edelleen poron tuotosta, aivan kuten teurastuloista. Pääomaa ei syötäisi eikä poroja katoaisi.

Yhteiselämä sujuisi.

Petovihaako tai tappamisen vimmaa?

Toisin kuin suuri osa petokeskustelujen osallistujista, en tunne petoja kohtaan sen enempää vihaa kuin rakkauttakaan. Peto on uljas, kaunis ja arvokas luonnoneläin, kuten on porokin. Kumpaakaan ei pidä tappaa tappamisen ilosta tai eläimeen kohdistuvasta vihasta.

Eläinviha – kohdistuipa se mihin tahansa eläimeen – on aina väärin kohdennettua vihaa. Eläimet eivät tee asioita ilkeyttään tai piruillakseen. Ilkeys on maailmassa yksin ihmisen osa.

Sukuni on elänyt vuosisatojen ajan pienissä pohjoisissa kylissä teurastamalla joka vuosi osan poroistaan ja kasvattamalla uusia teurastettujen tilalle. Pedot ovat aina eläneet samoilla mailla ja ottaneet poroista osansa. Se on luonnonlaki, joka ihmisen on hyväksyttävä. Ihmisen tehtävänä on ollut mahdollisuuksiensa ja kykyjensä mukaan suojella porojaan saalistajilta. Tarvittaessa tokan liepeille pysyvästi asettunut peto on tapettu. Näin ruokaa on riittänyt kaikille, ihmisten ja petojen sukupolvista seuraaviin. Jotta voimme edelleen elää rinnan, näin on välttämätöntä toimia tänäkin päivänä.

Suren jokaista tapettua petoa, vaikka samalla koen helpotuksen tunnetta saalistajalta pelastettujen porojeni puolesta. Suren aina kuolemaa. Jos voisin, muuttaisin oitis maailman paratiisiksi, jossa kenenkään ei tarvitsisi tappaa toista elävää. Tässä nykyisessä maailmassa tarvitsemme kuitenkin mahdollisuuden suojella poroja kohtuuttomaksi kasvavalta saalistuspaineelta. Ihmisellä on osansa luonnonjärjestyksessä. Se osa on tasapainon vaaliminen parhaan kyvyn ja ymmärryksen mukaisesti, inhimillisen älyn mahdollistamana.

Ymmärrän että on ihmisiä, joiden arvomaailma on täysin erilainen kuin omani. Ymmärrän, että jonkun mielestä poronhoito joutaa lopetettavaksi ja ne pohjoisen ihmiset voivat muuttaa muualle, jotka eivät ilman poronhoitoa pärjää kylissään. En itsekään pidä kaikkia vastaani tulleita elämäntapoja tai kaikkien ihmisten arvoja ihan viisaina.

Poronhoito on kuitenkin meille elämä. Elämä ilman poroja olisi jonkun toisen elämä. Poronhoito on tietynlaisen elämänkokonaisuuden tietoinen vahva valinta. Tuo valinta tehdään rakkaudesta pohjoiseen: kulttuuriin, luontoon, metsään tai tunturiin, niissä elävään elämään ja poroon. Ilman tuota valinnan mahdollisuutta olisimme juuriltamme revittyjä pakolaisia, vieraassa todellisuudessa, ilman oikeaa kotia. Poronhoito on meille enemmän kuin elinkeino ja kulttuuri. Se on sielu. Ilman sielua osamme olisi elää zombeina vieraissa kylissä.

Meille poronhoidosta luopuminen ei ole vaihtoehto. Siksi taistelemme elintilamme puolesta, olipa tuon elintilan uhkana sitten luonnon peto, metsänhakkuu, kaivosmonttu, lieteallas tai vuotos. Emme taistele rahasta tai vallasta, taistelemme elämästä. Pohjoisen luonnon, poron ja omastamme.
Eikä meillä ole varaa hävitä.