Vihreä siirtymä paketoituna lappilaiseen tila-myyttiin

Tuulivoimaloiden rakentaminen vaatii teiden parantelua ja sorakenttiä, gravitaatioperustus noin 950 kuutiometriä betonia ja 140 tonnia raudoituksia.

Teksti on julkaistu 8.9.2023 Maaseudun tulevaisuudessa

”Tuulivoimaa rakennetaan nyt vauhdilla, sillä koko läntinen maailma janoaa vihreää sähköä. Suomessa on tuulista, maa on litteä ja maaperä tukeva. Ennen kaikkea Suomessa on tilaa.” (HS 14.6.2023)

Kriittinen suhtautuminen vihreään siirtymään saa vastauksekseen vakuutuksen, että tilaa kyllä riittää ja olisi yksiselitteisesti hölmöä antaa investointien valua naapurimaihin.

Viesti on selvä: Eurooppalaisten yhteiskuntien sähköistäminen halutaan tehdä valjastamalla pohjoisen harvaan asutut seudut jauhamaan tuulisähköä, vihreää vetyä ja mineraaleja akkuteollisuudelle. Kansallisesti ja EU:n tasolla pyritään vauhdittamaan lupabyrokratiaa vihreiden teollisuushankkeiden ja strategisten mineraalien louhinnan edestä.

Suomen isoimmat tunnetut vihreän siirtymän strategiset mineraalivarannot sijaitsevat Lapissa. Lappi on tunnetusti myös harvaan asuttua ja ”laaja maa”. Missä siis vika?

Tuulivoimabuumi poronhoitoalueella aiheuttaa yhteentörmäyksiä ja oikeusprosesseja niin Suomessa kuin muuallakin. Norjassa Fosen antaa konkreettisen esimerkin. Korkeimman oikeuden laittomiksi tuomitsemat, mutta silti tuotannossa olevat, 151 tuulivoimalaa ovat kipeä muistutus siitä, miten suunnittelu- ja lupamenettelyjä ei pitäisi kiirehtiä ja ohittaa. Samalla ne ovat symbolinen kuva siitä, miten vihreässä siirtymässä ei ole tilaa vähemmistöjen oikeuksille.

Kaivokset ovat suuria, vesien ja jätteiden hallinnaltaan monimutkaisia teollisuuslaitoksia. Silti EU:ssa halutaan lisätä omavaraisuutta kriittisten mineraalien osalta, puristamalla kaivoslupaprosessit jopa 24 kuukauteen. Muistutuksena kiiruhtajille, meillä on yksi varoittava esimerkki ripeästi alkuun päässeestä kaivoksesta: Talvivaara. Sitä kokeilua on käyty paikallisten vesiekosysteemien kustannuksella ja kalliiksi se on tullut myös valtiolle.

Enemmän kuin hölmöläisyydestä, joka hukkaa mahdollisuuksien avaimet lupabyrokratian viidakkoon tai maisemasta, jossa voimalat häiritsevät esteettistä silmää, vihreässä siirtymässä on kyse tilasta – hupenevasta elintilasta.

Rikkinäisen levyn lailla paikallaan jauhava lappilainen ”tilamyytti” kuitenkin lupaa loppumattomia erämaita, jänkiä, vaaroja, tuntureita ja metsiä – puhtaita maita ja vesistöjä. Tilamyytti jättää kertomatta, että nämä seudut ovat olleet ja ovat edelleen asuttuja ja jo valmiiksi monenlaisessa käytössä. Tilamyytti kätkee taakseen historian, jossa Lapin luonnonvaroja on otettu pala palalta, milloin mihinkin kasvavaan kysyntään, kun samalla alueen vanhin elinkeino ja kulttuuri, poronhoito, on saanut kaikessa hiljaisuudessa väistyä ja etsiä sopeutumiskeinot.

Poronhoitoalueella tilaa yhteisen edun edessä on tehty muun muassa metsätaloudelle ja -teollisuudelle, teille ja rautateille, vesi- ja tuulivoimalle sekä kaivannaisteollisuudelle. Luonnonvarat on otettu tehokkaasti käyttöön. Nyt tila uhkaa loppua, niin poroilta kuin muiltakin metsän asukeilta.

Keskustelu vihreästä siirtymästä keskittyy helposti pelkkään energiasiirtymään ja silloinkin yleensä kapeasti ajatellen yhteiskuntien sähköistämiseen. Ikään kuin sähköistämisellä ei olisi materiaalista, luonnonvaroista nyhdettävää perustaa. Samalla käännämme katseemme pois kestämättömästä, luonnonvaroja ylikuluttavasta elämäntavastamme.

Kuten ilmastonmuutos, luontokato – luonnon monimuotoisuuden kaventuminen – on maailmanlaajuinen ongelma. Suomessa luontokato näkyy eritoten metsäluonnon köyhtymisenä. Suomi on talousmetsien maa, eikä luonnon monimuotoisuus kukoista nuorissa, tasaikärakenteisissa, yhden valtapuulajin puuviljelmissä.

Pohjoisessa metsien ja soiden säästäminen ja ennallistaminen olisi luonnon monimuotoisuuden sekä hiilinielujen ja -varastojen kannalta elintärkeää. Silti tuulivoimaa ohjataan juuri harvaan asutuille luontoalueille ja kaivoksia suunnitellaan, jopa Euroopan suurimmalle, viimeiselle luonnontilaiselle aapasuolle, Sodankylän Viiankiaavalle. Elinympäristöt katoavat, pirstoutuvat ja kaventuvat tämän seurauksena.

Kun menetykset kasaantuvat on jäljellä lopulta vain rauhaton ja luonnonarvoiltaan köyhtynyt maapala, jossa elämä käy mahdottomaksi. Rahallinen korvaus elinympäristöjen menettämisestä on kuin tarjoaisi Mikki Hiiri-laastaria avomurtumalle. Näky on irvokas.

Elintilaa ei saa lisää vain väittämällä, että Lapissa lääniä riittää.

Sanna Hast (YTT)
Erityisasiantuntija, Paliskuntain yhdistys

Viitteet:

HS 14.6.23 Tuleeko Suomesta tuulivoiman banaanivaltio vai uusiutuvan sähkön Norja?
https://dynamic.hs.fi/2023/tuulivoima/

ELY-keskus, Vihreä siirtymä
https://www.ely-keskus.fi/vihrea-siirtyma

European Commission, Critical Raw Materials: ensuring secure and sustainable supply chains for EU's green and digital future.
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_23_1661

NRK 26.6.23
https://www.nrk.no/trondelag/aksjonister-blokkerer-veiene-inn-til-roan-vindkraftverk-pa-fosen-1.16460711

HS 22.6.23 Viiankiaavan todellinen aarre.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009630428.html

Lue lisää

Onko vihreässä siirtymässä tilaa oikeudenmukaisuudelle?

Julkisuudessa kerrotaan toistuvasti, miten Suomessa on vahvan sähkön kanta- ja siirtoverkon sekä harvan asutuksensa vuoksi valtavasti tilaa ja erinomaiset mahdollisuudet vihreän siirtymän investointien toteuttamiseen. Eurooppalaisten yhteiskuntien sähköistäminen nähdään mahdollisuutena kansantalouden kasvuun ja aiotaan tehdä käytännössä valjastamalla pohjoisen syrjäseudut jauhamaan tuulisähköä.

Lapissa ollaan jo pitkälti omavaraisia raaka-aineiden ja energian tuotannon suhteen, mutta nyt vihreillä teollisuushankkeilla halutaan kasvattaa luonnonvarojen vientiä Etelä-Suomeen ja Eurooppaan. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa edistetään kilvan vihreää siirtymää. Sen osana ajetaan tuulivoiman, vetyteollisuuden sekä uusien maametallikaivosten intressejä.

Tuulienergiaa

Tuulivoimalle sälytetään merkittävin rooli uusiutuvan energian tarjonnan lisäämisessä. Suomen tavoitteena on omavaraisuus vuoteen 2030 mennessä, jonka jälkeen siirrymme energian toimittajaksi Euroopan maihin.

Suomen maakunnista Pohjois-Pohjanmaalla on jo valmiiksi eniten tuulivoimaa ja lisää tavoitellaan. Lapin liiton ensimmäisessä tuulivoimaselvityksessä (2022) tunnistettiin 46 seudullisesti merkittävää tuulivoima-aluetta ja seuraavaksi selvitykset laajennetaan aivan ylimpään Lappiin. Rintarinnan alueidenkäytön suunnittelun kanssa poronhoitoalueella on toiminnassa jo parisen kymmentä kokoluokaltaan merkittävää tuulienergiantuotannon aluetta. Hankkeita on käynnissä ainakin 40 ja lisäksi on alustavia suunnitelmia, joista ei ole virallisia tietoja.

Tuulivoima poronhoitoalueella

Tuulivoiman rakentaminen syrjäisille luontoalueille pirstoo elinympäristöjä, kaventaa ja heikentää porojen laidun alueita. Menetykset kasaantuvat ja lopulta jäljellä on vain rauhaton ja luonnonarvoiltaan köyhtynyt maapala, jossa elämä käy mahdottomaksi. Ongelmat ovat samat kaikissa pohjoismaissa. Silti tuulivoiman rakentamiseen liittyviä oikeudenmukaisuuskysymyksiä poronhoitoalueella on käsitelty Suomalaisessa mediassa verrattain vähän.

Puolisentoista vuotta sitten Norjan korkein oikeus antoi päätöksen, jonka mukaan 151 tuulivoimalaa seisoo laittomasti porojen laidunmailla. Mitään päätöstä laittoman tilanteen purkamiseksi ei toistaiseksi ole tehty, siksi saamelaiset ja ympäristöaktivistit ovat vaatineet oikeutta ministeriön edessä.

Voisi luulla, että 151 laitonta tuulivoimalaa maisemassa muistuttaisivat jo ilman mielenosoittajiakin kiusallisesti tilanteesta, joka pitäisi korjata mitä pikimmin.

Kuusamossa Maaninkavaaran tuulivoimakaava kumottiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa reilu vuosi sitten. KHO totesi, ettei kaavassa pystytty turvaamaan poronhoidon toimintaedellytyksiä. Päätöksen jälkeen hankesuunnitelmat alueella aloitettiin kuitenkin uudelleen, uudella nimellä.

Kaivoksia

Irtaantuminen fossiilisista polttoaineista ei tapahdu pelkästään vihertämällä retoriikkaa ja politiikkaa tai rakentamalla maisemaa täyteen tuulivoimaloita. Mineraalien louhintaa ja uudenlaista kierrättämistä teollisuusjätteestä on lisättävä merkittävästi. Uusiutuvat energialähteet, kuten tuuli- ja aurinkoenergia, vaativat rakennusmateriaaleja ja infrastruktuurin valmistamiseen tarvitaan valtavia mineraalivaroja.

Kaivostoiminta ja malminetsintä poronhoitoalueella

Vaikka KHO palautti Savukosken Soklin kaivoshankkeen noin vuosi sitten kylmästi suunnittelupöydälle eritoten vesienhallinnan merkittävien epävarmuuksien ja vesistövaikutusten riskien vuoksi, kaivettiin kaivoshanke vihreän siirtymän varjolla jälleen esiin.

Pohjoinen luonto

Vihreässä siirtymässä poronhoitoalueella on kyse paljon enemmästä kuin vain tulevista kiinteistöverotuloista tai olohuoneen ikkunasta avautuvasta, muuttuvasta takapihan maisemasta. Pohjoisen luonnonvarat on otettu tehokkaasti käyttöön, poronhoitajat ovat väistäneet, sopeutuneet ja joutuneet ahtaalle.

Poronhoitoalueella tilaa yhteisen edun edessä on jo tehty muun muassa metsätaloudelle ja -teollisuudelle, teille ja rautateille, vesi- ja tuulivoimalle sekä kaivannaisteollisuudelle.

Maankäyttö poronhoitoalueella

Energiatransitio, joka hahmotetaan pelkästään kustannuskysymyksenä tai mahdollisuutena kansantalouden kasvuun jättää huomiotta, että pohjoinen on asuttu ja jo valmiiksi monenlaisessa käytössä. Poronhoidon juuret ulottuvat syvälle historiaan ja pohjoisen maisemaan, paljon Suomen valtiota kauemmaksi.

Tuulivoima sopisi jo rakennetuille alueille, teollisuusalueiden tai suurten teiden välittömään läheisyyteen, mutta se ohjataan syrjäisemmille luontoalueille.

Suomessa on toiminnassa viisi suurta kaivosta, joista kolme on Lapissa. Sodankylän kunnan alueelle kohdistuu yli puolet koko Suomen malminetsinnästä. Kun lasketaan Kuusamon ja Taivalkosken hankkeet, niin poronhoitoalueella on 8–9 pitkälle edennyttä kaivoshanketta.

Metsien ja entisten turvesoiden säästäminen tai ennallistaminen olisi paitsi luonnon monimuotoisuuden ja hiilinielujen, myös porojen laidunmaiden kannalta elintärkeää. Mutta elinympäristöt ja porojen laidunalueet pirstoutuvat, kaventuvat ja jatkavat katoamistaan nyt vihreän siirtymän vuoksi.

Kannamme kaikki osaltamme vastuuta siirtymästä, sen oikeudenmukainen toteuttaminen vaatii kuitenkin konkreettisten seurausten tarkastelua, alueellisten erityispiirteiden nykyistä parempaa huomioimista. Seuraavat päätöksenteon vuodet tulevat olemaan ratkaisevia sen suhteen, kenen etua ajatellen vihreä siirtymä toteutetaan ja kenen oikeuksia poljetaan.

Energiatransitio on oikeudenmukaisuuskysymys.

Oikeudenmukainen siirtymä – NYT!

Lue lisää

KHO:2022:38 – Soklin vuosikirjapäätös

Soklin ahot. Kuva: Jenni Nousu. 

TIEDOTE 25.3.2022

Korkein hallinto-oikeus antoi kauan odotetun päätöksen Soklin kaivoshankkeessa: Savukosken ainutlaatuinen luonto ja poronhoito hengähtävät helpotuksesta

Korkein hallinto-oikeus kumosi Soklin kaivokselle vuonna 2018 myönnetyn ympäristö- ja vesitalousluvan. KHO:n vuosikirjapäätös palautti luvan Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi eritoten vesienhallinnan merkittävien epävarmuuksien ja vesistövaikutusten riskien vuoksi.

KHO:n torstaina antama päätös (KHO:2022:38) on historiallinen Savukosken erämaisen luonnon ja poronhoidon kannalta. Soklin kaivosta on suunniteltu Savukoskella vuosikymmeniä. Yhtä pitkään sitä on myös vastustettu. KHO katsoi, että kaivoshanke on mittakaavaltaan ja ympäristöriskeiltään sen laatuinen, etteivät selvitykset ja lupaehdot kyenneet riittävästi turvaamaan ekologiselta tilaltaan erinomaisia vesistöjä ja erityisiä luonnonolosuhteita.

KHO otti päätöksessään kantaa myös poronhoidon erityiseen oikeuteen.

Koska kaivosalue sijaitsee erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella, on asiassa otettava huomioon poronhoitolain 2 §:n mukainen velvoite, jonka mukaan tällaisella alueella olevaa maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. KHO-päätös toteaa, että suunniteltu kaivostoiminta tulisi aiheuttamaan haittaa Kemin Sompion paliskunnan poronhoidolle. Hankkeen kokonaisuus ja koko toiminta-aika huomioiden, päätöksessä arvioidaan, että haitta voi kasautua poronhoidolle poronhoitolaissa tarkoitetulla tavalla huomattavaksi.

Kemin-Sompion paliskunta on aktiivisesti hakenut oikeutta kaivoksen jokaisen suunnitteluprosessin käänteessä. Paliskunnan mukaan suunnitelmissa ollut kaivos aiheuttaisi toteutuessaan poronhoidolle huomattavaa haittaa.

Paliskuntain yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja Kemin-Sompion paliskunnan poroisäntä Mika Kavakka kommentoi KHO-päätöstä: ”En ihmettele päätöstä, enemmän ihmettelen, että hanke alun perinkään sai luvan. Nyt kun lupa on kumottu, on aika haudata kaivoshanke lopullisesti ja kehittää aluetta sen omilla vahvuuksilla. Riskialtis kaivostoiminta ei kuulu tällaiseen luontoon, eikä hankkeella ole sosiaalista lupaa paikallisilta. Toivottavasti myös valtionyhtiö nyt viimein tiedostaa todellisen tilanteen.”

Kemijoen latvat, Soklioja ja Nuorttijoki, järvitaimenkanta, ainutlaatuiset Soklin ahot, sekä alueen vuosisatainen perinne ja elinkeino, saivat arvoisensa tunnustuksen. Helpotus on lähestulkoon käsinkosketeltava. Lisätietoja:

Paliskuntain yhdistys
Mika Kavakka, 0400 211 861
Anne Ollila, 040 199 1066

KHO:2022:38

Lue lisää

Paliskuntain yhdistys eroaa Kaivosvastuuverkostosta

TIEDOTE 14.3.2022

Paliskuntain yhdistys eroaa Kaivosvastuuverkostosta: Hallituksen esitys kaivoslaiksi vie kaivosalan vastuullisuudelta pohjan

Työ- ja elinkeinoministeriön lausuntokierrokselle toimittama hallituksen esitys kaivoslaiksi jättää huomiotta sekä Marinin hallitusohjelman tavoitteet, että lain toimivuuden arvioinnissa todetut muutostarpeet. Kaivosvastuuverkoston tehtäväksi jää kaivostoiminnan viherpesu. Poronhoidon edustus verkostossa päättyy tähän.

Marinin hallitusohjelman tavoitteita kaivoslain uudistamisessa ovat ympäristönsuojelun tason, paikallisen hyväksyttävyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Lisäksi tavoitteena on vähentää ristiriitoja poronhoidon ja muiden maankäyttömuotojen välillä. Kaivoslain toimivuuden arvioinnista julkaistussa raportissa todetaan yksiselitteisesti: ”Poronhoidon nimenomaista huomioonottamista ja paliskuntien osallisuutta koskevien säännösten soveltamisala olisi paliskuntien yhdenmukaisen aseman saavuttamiseksi lupamenettelyssä laajennettava koskemaan koko poronhoitoaluetta, ei vain sitä suppeampaa erityistä poronhoitoaluetta (Vihervuori 2019).”

Edellä todetut hyvät tavoitteet jäävät toteutumatta hallituksen esityksessä kaivoslaiksi. Kaivosviranomaisen lupapäätöksissä olisi välttämätöntä antaa määräykset poronhoidolle aiheutuvien haittojen estämiseksi koko poronhoitoalueella. Hallituksen esityksessä asia typistetään ilmoitusvelvollisuuteen, mikä on uudistuksena merkityksetön. Poronhoidon huomioon ottaminen ja paliskuntien yhdenvertainen kohtelu eivät toteudu.

Suomalaiset havahtuivat laajamittaisesti vaatimaan kaivostoiminnalta vastuullisuutta Talvivaaran mittaamattoman suuren ja peruuttamattoman ympäristökatastrofin myötä. Kritiikkiin vastaamiseksi perustettiin Kaivosvastuuverkosto, jonka toiminnassa Paliskuntain yhdistys on ollut aktiivisesti mukana, viimevuodet verkoston varapuheenjohtajan roolissa. Tarve kaivostoiminnan vastuullisuudelle oli tuolloin ja on yhä suorastaan huutava.

Hallituksen esitys kaivoslaiksi mitätöi vuosien aikana tehdyn työn. Laki mahdollistaa poronhoidon, maanomistajien ja luonnon olemassa olevat oikeudet varastavan toiminnan. Elinvoimainen luonto, puhtaat vedet ja tila toimia ovat pohjoisen ruoantuotannon ja elämän perusta. Kaivoslakiesitys lahjoittaa pohjoisen elämän perusedellytykset kansainväliseen pörssipeliin.

Vastuullisen kaivostoiminnan edellytys on oikeudenmukainen lainsäädäntö. Ainoastaan kestävän lainsäädännön päälle rakennettua kaivostoimintaa voidaan edistää vapaaehtoisin, hyvän toimintatavan periaattein Kaivosvastuuverkostossa. Nyt tällaista perustaa ei ole, eikä näytä tulevan. Kelvottoman lainsäädännön johdosta Kaivosvastuuverkoston tarkoitus ja toiminta typistyvät väistämättä viherpesuksi.

Poronhoidon pettymys koko kaivosalaan ja hallituksen lakiesitykseen on valtava. Vuosien työ kaivosalan vastuullisuuden kehittämisen äärellä on valumassa suohon.

Lisätiedot:

Paliskuntain yhdistys, 016 331 6000

Lue lisää

Kaivosvastuuverkosto poronhoidon näkökulmasta

Finnish Network for Sustainable Mining through reindeer herder’s eyes

Marja Anttonen

Finnish Reindeer Herders’ Association, Member of the Finnish Network for Sustainable Mining

FEM-conference speech 30.10.2019

Ladies and gentlemen,

The Reindeer Herders’ Association has been closely involved with the Finnish Network for Sustainable Mining as we have traditionally wanted to develop and maintain good relations with other stakeholders operating in the reindeer management area in Finland.

We are fully aware that the mining sector is an important source of employment in some specific regions of our country. However, from our perspective, the mining job is always temporary if it lasts 15 or 20 years, since the jobs that reindeer husbandry provide, last over generations: they move on from fathers to sons.

At the same time, mining represents a threat to our own livelihood as mining projects can cause major challenges to the free grazing of our reindeer stock. The right for free grazing is immemorial land use right – right way older than the state of Finland. In addition, mining projects often cause environmental harm in the form of leakages of sewage water to surrounding fresh waters, or through excessive noise and dust which harm large areas surrounding the mining sites. These build threat to our livelihood which is completely based on the clean environment.

So far, the Finnish Network for Sustainable Mining has been able to promote sustainability in a variety of ways, including improved practices in stakeholder participation, biodiversity conservation, water management, energy use and greenhouse gas emissions, and tailings management. Currently, most mining companies operating in Finland are in the process of implementing the new sustainability standard, which has been specifically designed to be used in the Finnish context.

At the same time, however, the planned Sokli project in Eastern Finnish Lapland represents a red line, which cannot be crossed without immediate consequences to our collaboration with the Finnish Network for Sustainable Mining.

The fact is that reindeer herders have nothing but to lose whenever new roads and industrial sites are being built in the middle of their traditional reindeer grazing areas, in the middle of wilderness. At times, reindeer herders face existential threats whenever mining projects have dramatic impacts on the environment and traditional livelihoods. The Sokli project is such a project.

I sincerely hope that our concerns are taken into account at Yara’s headquarters in Norway. The coexistence that is currently taking place with the Siilinjärvi community nearby Siilinjärvi mine cannot be copied to Eastern Finnish Lapland. The conditions are completely different with arctic environment, nature-based livelihoods and local community and culture at the area. Sokli project has no social license to operate from the local people. Licence, that most of the mining companies are hoping to achieve as part of their social responsibility actions. There is an open, emerging conflict, which is about to become serious. From our perspective, the Sokli project will cause significant harm to our livelihood, which is forbidden by law.

Thereby the Sokli project should not be launched.
Thank you.

Marja Anttonen

Adviser
Finnish Reindeer Herders’ Association

Anne Ollila

Executive Director
Finnish Reindeer Herders’ Association
Vice-President of the Finnish Network for Sustainable Mining

Kaivosvastuuverkosto poronhoidon näkökulmasta

Marja Anttonen

Paliskuntain yhdistys, Kaivosvastuuverkoston jäsen
FEM-konferenssin puhe 30.10.2019

Hyvät kuulijat,

Paliskuntain yhdistys on ollut Kaivosvastuuverkoston jäsen, koska haluamme kehittää ja ylläpitää suhteita muihin maankäyttäjiin, jotka toimivat Suomen poronhoitoalueella.

Olemme tietoisia siitä, että kaivosala on tärkeä työllistäjä maassamme, ainakin tietyillä alueilla. Vaikkakin esimerkiksi 15-20 vuoden kaivoshankkeen aikainen kaivostyöpaikka on tilapäinen, jos sitä vertaa poronhoidon työpaikkaan, joka on ylisukupolvinen; periytyy isältä pojalle.

Samaan aikaan kaivostoiminta uhkaa elinkeinoamme, sillä kaivostoiminta voi aiheuttaa suuria ongelmia vapaana laiduntaville poroille. Porojen vapaa laidunnusoikeus on maankäyttöoikeutena ikimuistoinen nautintaoikeus, joka on oikeutena huomattavasti vanhempi kuin Suomen valtio. Lisäksi kaivoshankkeista usein aiheutuu ympäristöongelmia, kuten jätevesien vuotaminen luontoon sekä melu- ja pölyongelmia, jotka ulottavat vaikutuksensa kauas kaivosalueen ulkopuolelle. Nämä uhkaavat elinkeinomme perustaa, puhdasta luontoa.

Kaivosvastuuverkosto on tähän saakka edistänyt kaivostoiminnan kestävyyttä monella tavalla, kuten sidosryhmien osallistamisen käytäntöjen parantamisessa, monimuotoisuuden suojelussa, vesien hallinnassa, energian säästössä, kasvihuonepäästöjen vähentämisessä ja rikastushiekka-altaiden hallitsemisen parantamisessa. Tällä hetkellä useimmat Suomessa toimivat kaivosyhtiöt ovat ottamassa käyttöön uusia kestävyyden standardeja, jotka on määritelty käytettäviksi Suomen olosuhteisiin.

Samaan aikaan suunniteltu Soklin kaivoshanke Itä-Lapissa muodostaa kynnyksen, jota ei voida ylittää ilman, että yhteistyöllemme Kaivosvastuuverkostossa aiheutuu välittömiä vaikutuksia.

On tosiasia, että poronhoitajilla on ainoastaan kuin hävittävää, kun uusia teollisuusalueita ja teitä rakennetaan heidän perinteisten laidunmaidensa keskelle, keskelle erämaita. Joissakin tapauksissa poronhoidon koko olemassaolo on uhattuna, kun kaivoshankkeet aiheuttavat vakavia vaikutuksia ympäristölle ja perinteisille paikallisille elinkeinoille. Soklin kaivoshanke on tällainen hanke.

Toivon, että huolemme Soklin kaivoshankkeesta otetaan huomioon Yaran pääkonttorilla Norjassa. Siilinjärven kaivoksella onnistunutta yhteiseloa paikallisen yhteisön kanssa ei voida kopioida Itä-Lappiin. Olosuhteet ovat täysin erilaiset: arktinen luonto, luontaiselinkeinot, paikalliskulttuuri ja -yhteisö. Soklin kaivoksella ei ole sosiaalista toimilupaa paikalliselta yhteisöltä. Lupaa, jonka useimmat kaivostoimijat haluavat saavuttaa osana yhteiskuntavastuukampanjaansa. Soklissa on käynnissä avoin konflikti, joka on muuttumassa vakavaksi. Poronhoitajien näkökulmasta Sokli aiheuttaisi poronhoitolaissa kielletyn huomattavan haitan poronhoidolle.

Siksi Soklin kaivosta ei tule avata.
Kiitos.

Marja Anttonen

Porotalousneuvoja
Paliskuntain yhdistys

Anne Ollila

Toiminnanjohtaja
Paliskuntain yhdistys
Kaivosvastuuverkoston varapuheenjohtaja

Lue lisää

Pedot ja porot poronhoitoalueella

Pedot ja porot poronhoitoalueella

Kirjoittaja: Anne Ollila. Päivitetty graafi lisätty 3/2022.

Siitoskäyttöön valikoituja tai muita ei-teurastettavaksi valittuja poroja on viimeisimpien tilastojen mukaan 191 473. Niitä saisi asetetun poromäärän ylärajan nojalla olla 203 700. Tämä tarkoittaa, että yli 12 000 siitosporoa puuttuu. Porojen määrä on ollut vuosia laskusuuntainen. Ihmisen toimesta poroja on viime vuosina teurastettu noin 80 000-90 000 vuodessa. Teurasmäärä on porojen vähenemisen vuoksi laskenut huomattavasti. Normaalioloissa poroja voitaisiin teurastaa vuosittain 120 000-130 000.

Karhu, ahma, susi, ilves ja kotka tappavat Suomessa arviolta 30 000 poroa vuodessa. Arvio perustuu Luonnonvarakeskuksen vähimmäiskanta-arvion mukaisen petojen määrän, saaliskäyttäytymisen ja paikallisen ravintotilanteen huomioivaan tutkimusanalyysiin.

Petojen tappamista poroista löydetään maastosta vajaa viidennes. Raadot voidaan löytää lähinnä lumijälkien ansiosta lumelliseen aikaan vuodesta. Lumettomana aikana löytyminen on sattumanvaraista. Kesäaikana pedot tappavat eniten vasoja, jotka olisivat suurelta osin tulevan syksyn teurasporoja. Tällöin menetykset kohdistuvat poronomistajan tuottoon. Talvella, erotuskauden jälkeen ennen kevään vasomaa, maastossa on ainoastaan siitosporoja. Tällöin petojen saalistus kohdistuu siitoseläimiin, eli poronomistajan pääomaan.

Suomessa on 54 paliskuntaa. 35 paliskunnassa poroja on yli 5 % vähemmän kuin saisi olla. Kainuussa poroista puuttuu jo yli puolet. Neljässä (4) paliskunnassa poroja on yli 5 % enemmän kuin niitä saisi olla. Tästä tilanteesta huolimatta julkisissa keskusteluissa on rakennettu ”vaihtoehtoinen totuus” yleisestä porojen yliluvusta. Todellisuudessa ongelma on aliluku ja poromäärien jatkuva väheneminen, kuten tilastot aukottomasti osoittavat.

Poronhoitoalueella elää luonnossa porojen lisäksi petojen saaliseläimistä jonkin verran hirviä, joitakin alueelle tulleita kauriita, jotka selviytyvät ainoastaan täysin ihmisen ruokinnan varassa, sekä jäniksiä, jyrsijöitä ja metsäkanalintuja. Poronhoitoalue on arktista aluetta, jonka luonnossa eivät selviydy mitkä tahansa eteläiset sorkkaeläimet. Poro on evoluution kulussa muokkautunut arktisiin oloihin. Hirvitiheyskin on poronhoitoalueella muuta maata selvästi harvempi. Poronhoitoalue poikkeaa tässä suhteessa eteläisemmästä Suomesta. Se on luonnonoloiltaan ja eläinlajeiltaan kovin erilainen. Tämä tekee petojen saalisoloista myös omanlaisensa.

Poronhoitoalueen luonnonoloista seuraa se, että porojen merkitys petojen ruokana on poronhoitoalueella täysin ratkaiseva. Ilves ja ahma eivät selviytyisi pohjoisessa laisinkaan ilman poroa, sillä niille ei yksinkertaisesti olisi tarjolla riittävästi muuta ravintoa. Susi ja karhu ovat monipuolisempia saalistajia, mutta porot maistuvat niillekin paremmin kuin muut saaliseläimet. Kotkan muuta maata parempi menestyminen poronhoitoalueella on myös tarjolla olevan pororavinnon ansiota. Eikä petoja oikein voi tästä makuasiasta moittia.

On kuitenkin syytä ymmärtää, että poronomistajat ruokkivat näitä kaikkia petoja samalla alueella omalla omaisuudellaan. Peto ei satunnaisesti saalista ja tapa jotakin poroa, kuten kotieläinvahinkojen osalta muualla maassa ”häirikköpedot” toimivat. Poronhoitoalueella peto elää lähes yksinomaan porojen varassa. Ilman poroja ei peto täällä ensinkään pärjäisi. Tai joutuisivat turvautumaan ravinnonhankinnassaan poronhoitoalueella kotieläimiin, joita niitäkin on maatalouden hiipumisen myötä tarjolla kovin niukasti.

Petojen tappamista poroista maksetaan isot korvaukset

Kyllä, Suomi maksaa osan petojen tekemistä vahingoista isot korvaukset poronomistajille. Korvausten määrä on noussut vahinkojen määrän lisääntymisen ja poronlihan hinnannousun vuoksi viime vuosina huomattavasti.

Vuoden 2016 aikana tapahtuneista vahingoista korvattavaksi tulee jo se maaginen 10 miljoonaa, joka on EU:n Suomelle asettama yläraja korvattaviksi petojen tekemiksi vahingoiksi. Tätä enempää korvauksia Suomi ei saa vahingonkärsijöille maksaa, vahinkomääristä riippumatta. Vuoden 2016 osalta porovahinkojen korvattavaksi laskettava määrä siis ylittää jo tuon 10 miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että korvauksia leikataan vahingonkärsijöiltä ja yli menevä osuus jää maksamatta.
Suomessa korvauksia maksetaan löytyneiden pedontappamien porojen ja vasahävikin mukaan ja löytymättä jäävien porojen osuutta kompensoidaan maksamalla löytyneistä korvaus 1,5-kertaisena. Lisäksi poikkeuksellisten suurten vahinkojen perusteella korvaus voidaan maksaa 2-kertaisena. Korvausjärjestelmä kattaa noin puolet petojen poronhoidolle aiheuttamista taloudellisista tappioista. Se ei kata kaikkia löytymättä jääneitä pedontappamia poroja, vaikka kertoimilla on osin huomioitu myös hävikkiä. Se ei kata lainkaan porojen ylimääräisistä suojeluyrityksistä, raatojen etsinnästä, petojen luvanvaraisen poiston prosesseista tai petovahinkojen aiheuttamista porokannan rakenteen muutoksista poronomistajille koituvia tappioita.

Luontojärjestöt esittävät ratkaisuksi korvausten nostamista ja lisävaltuuksien hakemista EU:lta. Lupaavat auttaakin asiassa. Kiitokset siitä, ele on toki hyväntahtoinen. Se kuitenkin perustuu käsitykseen, jonka mukaisesti yhtälö on ratkaistavissa rahalla. Ajatuksen sisältämä looginen ongelma tiivistyy vanhaan intiaaniviisauteen, jonka kiteytän tässä yhteydessä näin: ”vasta kun viimeinen poro on tapettu, ymmärrätte ettemme me, eivätkä pedotkaan, voi syödä rahaa”. Korvauseuro, olipa se kuinka suuri tahansa, ei vaso toukokuussa. Se muuttaa elävän eläimen, kulttuurin ja elinkeinon, kuolleeksi rahaksi. Raha auttaa hetken, mutta siitä puuttuu jatkuvuus. Tästä syystä raha ei valitettavasti ole ratkaisu jatkuvasti kasvavien petokantojen tekemiin jatkuvasti suurempiin vahinkoihin. Jos raha olisi ratkaisu, olisi ongelma kovin yksinkertainen.

Toisena esityksenä luontojärjestöt tarjoavat reviiriperusteiseen järjestelmään siirtymistä. Esimerkkinä järjestöt käyttävät kotkien reviiriperusteista korvausjärjestelmää, jonka ansiosta poronhoitoalueella eletään kotkan kanssa rinnan paremmin kuin muualla Suomessa. Kotka tappaa poroja. Sen reviireistä maksetaan alueen paliskunnalle pientä korvausta, jonka arvioidaan kattavan kotkan tekemät tuhot. Kotkareviirit ovat poronhoitoalueella täynnä, joten kotkan kanssa on opittu elämään. Kotka on kuitenkin lintu, jonka saalismäärät ja saalistuskäyttäytyminen poikkeavat maasuurpetojen saalismääristä olennaisella tavalla. Toki karkeasti yksinkertaistaen, sama asetelma syntyy esimerkiksi vertaamalla talitinttiä ja DDT:tä (nykyisin Suomessa kielletty vahvanlainen hyönteismyrkky). Molemmat ovat tuhoisia hyönteisille, mutta mittakaavassa on tietty aste-ero, josta johtuen hyönteiset kykenevät elämään samalla alueella rinnakkain paremmin talitinttien kuin DDT:n kanssa.

Yksi yleinen virhekäsitys onkin tämä luontojärjestöjen ulostuloista havaittava oletus siitä, että poronomistajat pitävät pedoista meteliä vain koska haluavat lisää korvauksia. Todellisuudessa luovumme välittömästi kaikista petokorvauksista, jos saamme vastineeksi vapaan metsästysoikeuden. Näin voisimme hallita tilannetta, ja elää petojen kanssa rinnakkain kuten olemme menneinä vuosikymmeninäkin tehneet, pitäen petokantojen kasvua hallinnassa. Loppumaan petoja ei ole koskaan poronhoitoalueelta saatu, eikä se edes ole tarkoituksemme. Epäröimättä hetkeäkään, valitsemme rahan sijasta poron.

Yksi yleisimmistä "vaihtoehtoisista totuuksista" on tämä: Peto tappaa vain syödäkseen ja tarvitsee vain vähän lihaa elääkseen.

Peto on luonnoneläin, joka ei valitettavasti toimi ihmisen logiikalla. Jos toimisi, ongelmat olisi ratkaistu kauan sitten.

Jos peto toimisi ihmisen logiikalla:

Voisimme sopia pedon kanssa, että poroja on pedolle aina saatavilla eikä nälkä pääse koskaan kiusaamaan. Näin pedolla ei olisi mitään tarvetta tappaa kymmeniä poroja kerralla turvatakseen heikkojen saalisolojen mahdollisesti tulevaisuudessa aiheuttamaa nälkää. Sen ei tarvitsisi tehdä läjäpäin raatoja, joita sitten raadonsyöjänä voisi myöhemmin saalistusolojen heiketessä hyödyntää.

Voisimme sopia pedon kanssa, että jokainen poro hyödynnetään kokonaan. Että porosta ei syödä vain parasta palaa, kuten kieltä tai sikiötä. Näin yhden poron tappaminen antaisi pedolle ravintoa pitkäksi aikaa. Voisimme sopia, että ruokahävikkiä ei aiheuteta. Lautanen syödään tyhjäksi, ennen kuin otetaan lisää. Toisaalta tässä asiassa peto ja ihminen eivät edes ole kovin erilaiset: herkkuja notkuvassa noutopöydässä ihmisetkin ylensyövät parhaita paloja eivätkä koske ruokiin, joista eivät niin kauheasti pidä.

Voisimme sopia pedon kanssa, että myös pedot ottaisivat ruokansa teurasporoista. Näin siitoseläimet voisivat vuosittain tuottaa pedoille ja meille lisää syötävää jatkamalla lisääntymistään. Peto ei niittaisi pääomaa, vaan tuottoa. Ihmisen logiikalla voisi ymmärtää, että pääomaa syömällä edessä on ennen pitkää konkurssi.

Voisimme sopia pedon kanssa, että poro tapetaan aina nopeasti, aiheuttamatta sille tarpeetonta kipua ja kärsimystä. Että poroa ei koskaan jätetä puhkotuin silmin ja irti revityin kielin vuotamaan kuiviin ja nääntymään niille sijoilleen, pahimmillaan useita päiviä kuoleman kipuja ja tuskaa kärsien. Vaikka poron osa on olla saaliseläin, sekin kyllä tuntee raadeltaessa kipua ja pelkoa.

Voisimme sopia pedon kanssa, että peto ilmoittaa poron ottamisesta maa- ja metsätalousministeriöön ja valtio maksaa siitä korvauksen omistajalle porojen teurastuskaudella, jolloin tuo pedon ottama teurasporo joka tapauksessa olisi teurastettu ja myyty. Näin poronomistaja saisi elantonsa edelleen poron tuotosta, aivan kuten teurastuloista. Pääomaa ei syötäisi eikä poroja katoaisi.

Yhteiselämä sujuisi.

Petovihaako tai tappamisen vimmaa?

Toisin kuin suuri osa petokeskustelujen osallistujista, en tunne petoja kohtaan sen enempää vihaa kuin rakkauttakaan. Peto on uljas, kaunis ja arvokas luonnoneläin, kuten on porokin. Kumpaakaan ei pidä tappaa tappamisen ilosta tai eläimeen kohdistuvasta vihasta.

Eläinviha – kohdistuipa se mihin tahansa eläimeen – on aina väärin kohdennettua vihaa. Eläimet eivät tee asioita ilkeyttään tai piruillakseen. Ilkeys on maailmassa yksin ihmisen osa.

Sukuni on elänyt vuosisatojen ajan pienissä pohjoisissa kylissä teurastamalla joka vuosi osan poroistaan ja kasvattamalla uusia teurastettujen tilalle. Pedot ovat aina eläneet samoilla mailla ja ottaneet poroista osansa. Se on luonnonlaki, joka ihmisen on hyväksyttävä. Ihmisen tehtävänä on ollut mahdollisuuksiensa ja kykyjensä mukaan suojella porojaan saalistajilta. Tarvittaessa tokan liepeille pysyvästi asettunut peto on tapettu. Näin ruokaa on riittänyt kaikille, ihmisten ja petojen sukupolvista seuraaviin. Jotta voimme edelleen elää rinnan, näin on välttämätöntä toimia tänäkin päivänä.

Suren jokaista tapettua petoa, vaikka samalla koen helpotuksen tunnetta saalistajalta pelastettujen porojeni puolesta. Suren aina kuolemaa. Jos voisin, muuttaisin oitis maailman paratiisiksi, jossa kenenkään ei tarvitsisi tappaa toista elävää. Tässä nykyisessä maailmassa tarvitsemme kuitenkin mahdollisuuden suojella poroja kohtuuttomaksi kasvavalta saalistuspaineelta. Ihmisellä on osansa luonnonjärjestyksessä. Se osa on tasapainon vaaliminen parhaan kyvyn ja ymmärryksen mukaisesti, inhimillisen älyn mahdollistamana.

Ymmärrän että on ihmisiä, joiden arvomaailma on täysin erilainen kuin omani. Ymmärrän, että jonkun mielestä poronhoito joutaa lopetettavaksi ja ne pohjoisen ihmiset voivat muuttaa muualle, jotka eivät ilman poronhoitoa pärjää kylissään. En itsekään pidä kaikkia vastaani tulleita elämäntapoja tai kaikkien ihmisten arvoja ihan viisaina.

Poronhoito on kuitenkin meille elämä. Elämä ilman poroja olisi jonkun toisen elämä. Poronhoito on tietynlaisen elämänkokonaisuuden tietoinen vahva valinta. Tuo valinta tehdään rakkaudesta pohjoiseen: kulttuuriin, luontoon, metsään tai tunturiin, niissä elävään elämään ja poroon. Ilman tuota valinnan mahdollisuutta olisimme juuriltamme revittyjä pakolaisia, vieraassa todellisuudessa, ilman oikeaa kotia. Poronhoito on meille enemmän kuin elinkeino ja kulttuuri. Se on sielu. Ilman sielua osamme olisi elää zombeina vieraissa kylissä.

Meille poronhoidosta luopuminen ei ole vaihtoehto. Siksi taistelemme elintilamme puolesta, olipa tuon elintilan uhkana sitten luonnon peto, metsänhakkuu, kaivosmonttu, lieteallas tai vuotos. Emme taistele rahasta tai vallasta, taistelemme elämästä. Pohjoisen luonnon, poron ja omastamme.
Eikä meillä ole varaa hävitä.

Lue lisää

Toimistoväki maastotöissä

Toimistoväki maastotöissä

Kirjoittaja: Aarre Jortikka.

Kesken kolean talven on sopivaa muistella menneen syksyn leppeitä päiviä ja pohjustaa samalla tulevaa blogikirjoitusta.

Mitä tapahtuu, kun Paliskuntain yhdistyksen toimistoväki viedään tekemään oikeita porohommia? Laitetaan keltanokat istumatyöläiset keskelle poromiehen tavanomaista maastotyöpäivää. Katsotaan…

Paliskuntain yhdistyksen väellä oli mahdollisuus osallistua porojen kokoamiseen ja erotukseen syyskuun puolivälissä Kutuharjun koeporotarhalla Inarissa. Tehtävänä oli koota porot kesätarhasta talvitarhaan. Koetarhan maasto on vaihtelevaa tunturikoivikkoa, osin hyvin jyrkkäpiirteistä ja kallioista. Maaston vuoksi mönkijällä ajaminen on työlästä ja paikoin mahdotonta. Korvaamattomana apuna tehtävässä olivat Saamelaisalueen koulutuskeskuksen poroalan opiskelijat opettajineen, joten koossa oli hyvä joukko jalkapatikassa liikkuvia sekä myös muutamia mönkijämiehiä. Luvassa oli 20 kilometriä soita, tunturikoivikkoa ja jyrkkiä rinteitä.

Lähtö Rovaniemeltä oli myöhään illalla, koska yksi osallistujista tuli iltakoneella. Perillä oltiin aamuyöllä kolmen tienoilla, heti nukkumaan ja aamulla maastoon. Sää oli suotuisa; päivä oli kaunis sekä poikkeuksellisen lämmin. Joukko asettui lähtölinjalle. Olin laitimmaisena vasemmalla mönkijöiden puolella. Heti lähdössä huomasin kulkijoita vasemmalla, joten ketju hajosi hieman heti lähdössä. Joustavasti tasattiin aukot, edettiin seuraavalla järvilinjalle ja jatkettiin eteenpäin.

Hetken kuluttua aloin epäillä, että muut eivät kuule mitä VHF-puhelimeen puhelen. Kännykkäkentät alueella ovat hyvin paikoittaiset, joten niiden varaan yhteydenpitoa ei voi laskea. Tervosen Mika kurvasi mönkijällä luokseni ja totesi, että VHF:n akku alkaa olla lopussa. IT-hemmon oli huojentavaa huomata, että tekniikka voi maastossakin pettää. Emme antaneet sen häiritä ja pidin jatkossa yhteyttä Mikaan vihellyspillillä. SOL Sharx –pillin ääni on pirullisen kimeä, joten kaikki lähellä olleet kirosivat minut varmasti alimpaan h***n. Omat korvatkin piti tukkia ennen pilliin puhaltamista. Etenemistä jatkettiin. Mönkijän murinasta kuulin Mikan liikkumisen vasemmalla ja puhelimesta muiden keskustelut oikealla. Maastogepsistä näin sijaintini, joten suunnistuksen puolesta saattoi olla aivan huoleton. Muut puolestaan kuulivat vihellyksistä missä kuljemme.

Vauhdista huolimatta teimme kaverin kanssa pikaiset tulet, paistoimme makkarat ja joimme kahvit. Hyvältä maistui! Kiirehän meillä tietenkin oli, koska olimme ulkokaarteen puolella ja meillä oli pisin matka. Osa oli sattumalta osunut sisäkaarteen puolelle, joten heille saattoi jäädä paremmin aikaa lepäillä ja ruokailla meidän paarustaessa pitkin soita ja harjanteita. Kuva puhukoot puolestaan. Johan Lasse Virenkin aikanaan sanoi, että pitää muistaa valita sisärata eikä kiertää ulompaa. Muistetaan.

Loppumatkassa maasto alkoi helpottaa, mutta nestehukka meinasi yllättää. Matka ulkokaarteessa oli ollut pitkähkö ja takki keliin sopimattoman raskas. Niukka vesi ’valui polviin’ ja askel alkoi painaa. Tauolla hörpätty annos urheilujuomaa helpotti hyvin. Loppumatkassa piti vielä testata, että miten Tahkolan Juholla riittäisi juoksukuntoa loppukiriin. Juho oli aiemmin syksyllä juossut puolimaratonin, joten kestävyyttä löytyisi. Perässäni kepeästi ropisevat Juhon askeleet kertoivat, että tämän kisan voittaja löytyi takasektorista. Vähin äänin vaihdoin takaisin kävelyyn.

Entäs sitten se tehtävä eli porojen kokoaminen? Joitakin poroja jälkeen jäi, mutta kokonaisarviona tehtävä oli sujunut hyvin ja säästänyt porotarhan taloudellisia resursseja. Kiitos onnistumisesta kuuluu kaikille osallistuneille, opiskelijoille ja opettajille. Kokoaminen sujui hyvin, joten tehtävä todennäköisesti uusitaan tulevana syksynä. Jäämme odottamaan tulevan syksyn blogia ’ulkoradalta’. Jos luonto sattuu kääntämään karummat kasvonsa, niin toimistoväen maastokelpoisuus pääsee ihan todelliseen testiin.

Lue lisää